Ikirouta logo

Ikirouta – Suomenkielistä iskelmämetallia

Ikirouta – yhtye

Ikirouta koostuu neljästä roudanlujasta Kainuun miehestä.


Ikiroudan tarina

Ikirouta on Kajaanissa alku-vuonna 2020 perustettu yhtye. Syntysanat lausuttiin, kun Teemu Kuosmanen ja Jori Kärki päättivät toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa tehdä raskasta ja melodista musiikkia kotikielellä. Korona sotki miesten pitkäaikaisen bändin SoulHealerin suunnitelmat ja nyt oli oikea hetki kokeilla suomenkielistä musiikkia. Teemulla oli tietokoneelle tallennettuna sopiva kappale, johon hän kirjoitti sanat ja ehdotti Jorille, että tästäkö tehdään. Vastaus oli selkeä: kyllä tehdään. Kaksikolla oli nyt yhteinen ajatus, oikeanlainen kappale ja suurin osa soittamisestakin onnistuisi ihan kahdestaan. Rumpali kuitenkin vielä tarvittiin. Jani Partanen on molempien yhteinen tuttu lukuisista bändi- ja soittokuvioista ja olikin helpointa kysyä tutulta ja hyväksi havaitulta mieheltä. Jani oli heti innolla mukana ja näin saatiin bändin ensimmäinen kokoonpano kasaan. Kaksi ensimmäistä singleä ”Vanki” ja ”Poltetut sillat” tehtiin tällä kokoonpanolla Teemun soittaessa myös bassokitarat, mutta sitten alettiin miettiä, että mukaan tarvitaan myös ihan oikea basisti jo siksikin, jos joskus vielä päästäisiin keikkalavoille asti. Janin ja Jorin yhteisistä bändikuvioista tuntema Jere Pellikka oli ensimmäinen, jota kysyttiin ja toista puhelua ei tarvinnut soittaa, sillä Jere hyppäsi kyytiin ja on siitä asti toiminut Ikiroudan alataajuuksien herrana. Ikirouta on julkaissut kappaleita pitkin vuotta ja kasassa on useampi singlejulkaisua – yhtenä merkittävimpänä 11.12.2020 julkaistu cover-versio Kirkan tunnetuksi tekemästä ”Leijat” -kappaleesta. Yhtye kuvailee musiikkiaan iskelmämetalliksi haluamatta kuitenkaan maalata itseään liian tiukasti minkään tyylilajin nurkkaan. Vaikutteita on otettu niin metallista, rockista, popista sekä tietenkin kaikkien suomalaisten ainakin salaa rakastamasta iskelmästä ja tämä eri tyylilajien sekoittelu onkin herättänyt suurta mielenkiintoa ja ihastusta ympäri Suomea.

Ikirouta – Suomenkielistä iskelmämetallia soittava yhtye.

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje, niin kuulet uusimmat tiedotteet ja keikat ensimmäisenä.